Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

lauantai 12. syyskuuta 2015

*weekend*

Mites teidän viikonloppu on mennyt?

Mä olin perjantaina työkavereiden kanssa vähän ulkoilemassa.
Ensin illallisristeily Helsingin edustalla ja sen jälkeen tanssittiin jalat kipeiksi Sir Einossa.
Talvella sytostaattihuuruissa olin ihan vakuuttunut siitä, että en enää IKINÄ aio itselleni omatoimisesti aiheuttaa pahaa oloa... niin se ihmisen muisti on lyhyt. Tänään on ollut vähän huono happi, mutta kivaa oli. Kai siitä tarvii vähän veroa maksaa?



Huonosta olosta huolimatta ollaan oltu tänään heppailemassa.
Kohta 4 vuotta olen odottanut, että meidän Ingridin jalat kasvaa niin, että päästään ratsastamaan.
Aina ollaan hepan selässä käyty kun jollain markkinoilla tms. on poniratsastusta ollut, mutta nyt vihdoin ollaan aloitettu "oikea" ratsastus:) Muutama kerta ollaan jo käyty ja voi, että. Äitiinsä on tullut. Kun hepan selkään pääsee niin kasvoille leviää leveä hymy :) Mun pikku heppatyttö!

 
Oottekos jo kuulleet Johanna Kurkelan uusimmat?
 
 
<3
Me ollaan aina kuunneltu paljon Johanna Kurkelaa.
Jopa Ingridin ristiäisissä ystäväni esitti "Ainutlaatuisen".
Ja nyt meidän Inkulla on nimikkolevy!
 
 

8 kommenttia:

  1. Olipa hyvä postaus jälleen. Osaat tosiaan kirjoittaa mielenkiintoisesti. Kurkelaa tulee meidänkin kuunneltua aina silloin tällöin. Tykkään.
    Vai joko Ingridillä alkoi uusi harrastus? Oikea tyttöjen lempipuuhaa. Niin ne vauvat kasvaa! Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tähän asti Ingrid on käynyt vain muskarissa. Nyt alkoi myös jumppa. Ja silloin tällöin käydään ratsastamassa :)

      Poista
  2. Oi ihanuus, siis nuo heppajutut, ei tuo päivän olotilasi... :)
    Meillä on täällä heppatyttöjengi, kaksi neideistä käy tunneilla ja kolmaskin pian. Ja mami miettii myös jotain intensiivileiriä. Jouluksi lähdetään Islantiin!
    Mukavaa uutta päivää sulle, tänään elämä voittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Islantiin. Issikkavaellus Islannissa on haaveeni! Nauttikaa!

      Poista
  3. Se on pääsasia, että oli hauskaa...:)

    VastaaPoista
  4. Hyvä että olet osannut nauttia elämästä! En ole vielä kuullut kappaletta, en saanut ohjelmaa auki, mutta varmasti kuuntelen.. myös minun suosikkini Johanna on.

    VastaaPoista
  5. Nautin :) Itse toi biisi oli aika raskas / ajankohtainen. Mutta levyllä kyllä hyviä biisejä. Pitää ostaa.

    VastaaPoista