Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

torstai 29. tammikuuta 2015

Tuttu koti





Näköjään taitava kuvaaja saa ihan tavallisesta kodistakin
kivan näköisen:)

Blogikaverini MRS JONES kävi valokuvaaja Krista Keltasen kanssa
kuvaamassa entistä kotiamme jo viime keväänä. 

Tänään ilmestyi lehti jossa kotimme on!

Tuntuu ihan oudolta katsoa noita kuvia.
Eihän tuosta ole vuottakaan. 
Mutta näyttikö meillä tuolta? Jos niin ihan kiva:)

Tässä välissä on tapahtunut paljon. Kotikin vaihtunut.
Mutta oli kiva palata noihin kuviin ja tunnelmiin :)

Kiitos Jonna ja Krista <3

maanantai 19. tammikuuta 2015

Suhtkoht normaali










Tällaistako se on kun on terve olo?
Niin muistelisin :)

Sain tosiaan sytostaateista vapaan viikon ja tänään
hätkähdin. Inspiroiduin leipomaan kun uudessa Martta-lehdessä 
oli houkutteleva kahvikehrien resepti.
Koskakohan tällaista on tapahtunut viimeksi?
Huomaan, että en ole pitkään aikaan jaksanut tehdä
asioita joista oikeasti nautin. En ole leiponut, urheillut, bloggaillut... 
Ei ole ollut voimia eikä inspiraatiota.

Olen miettinyt paljon sitä palaudunko koskaan ennalleen.
Fyysisesti ehkä joo jos joskus terveeksi tulen.
Mutta tuo psyykepuoli!?

Voiko tällaisen kauhean mankelin jälkeen enää ikinä 
olla sellainen nauravainen huoleton ihminen joka olen ollut?
Kirjoituskurssilla vertaisilta asiaa kyselin. 
He vakuuttivat, että voi. 
Sanoivat jopa, että ennalleen ja mikä vielä parempaa niin
kaiken tulee näkemään ja kokemaan paljon syvemmin.
Oh, yes please!

Se oli lohduttavaa kuulla.
Vaikka tällä viikolla olen jaksanut sisustaa ruokahuonetta,
käydä salilla ja leipoa niin tuo pääkoppa ei ole kyllä entisensä.

Miehelle juuri yksi päivä sitä mietin.
Minua on kutsuttu ihan pienestä asti Hanna-huolettomaksi.
Ja sellainen huoleton ikuinen optimisti olen ollutkin.
Elänyt täysillä, tehnyt asioita joista nautin. 
Elänyt spontaania elämää. Miettimättä sitä mitä muut ajattelevat.
Ei edes lasten syntymä ole muuttanut minua.
Mieheni totesi, että se huolettomuushan meiltä vietiin kun 
esikoinen syntyi yli 12 vuotta sitten. Olin eri mieltä. Ei minulta.
Minulta sen on vienyt tämä sairaus. 
Toivottavasti ei lopullisesti!





keskiviikko 14. tammikuuta 2015

*möbleerausta*


Muutosta on jo 1,5kk, mutta edelleen hommat ovat vähän vaiheessa.
Normaalisti tässä kohtaa tavarat olisivat paikoillaan ja kaikki ok.
Mutta noi hiton sytostaattihoidot vähän sekoittavat pakkaa.
Vetävät voimat pois viikoksi pariksi ja kun kunto on taas kohdillaan
niin uusi annos jo odottaa. Mutta nyt kävi niin, että lääke on nostanut 
maksa-arvoja sen verran, että tiputusta oli pakko siirtää viikolla.
Ensin pettymys... menin osastolle ja olin valmistautunut ottamaan satsin
vastaan. Ja pirut lähettivät kotiin.
Mutta tämä viikko onkin osoittautunut hyväksi. 
Olo on normaali jaksavainen ja kotona asiat edistyy. 
Jopa koira saa kunnon lenkkejä:)

Kovasti toivoin, että vanhan kodin huonekalut sopisivat tänne uuteen
kotiin, mutta ei. Nyt on sitten tori.fi ollut kovassa käytössä.
Tavaraa on lähtenyt vaihtoon ja uutta on tullut sisään.

Sisustusbudjetti on suurinpiirtein nolla, joten tässä on oltava kekseliäs.
Ja itseasiassa tykkäänkin siitä, että jonkun jo turhaksi käynyt tavara
löytää tiensä meille. Meille huonekalu on uusi ja joku taas antaa kodin 
meidän vanhoille tavaroille. 

Nyt on työnalla ruokasalin pöytä.
Ostin sen ystävältäni muutamalla kympillä ja tänään
se sai vähän maalia pintaan. 

Kyllä täällä vähitellen valmista tulee.
Ja sen tämä sairaus on opettanut, että kiire ei ole mihinkään.
Ennen suunnittelin asioita ja oli ihan hirvee juttu jos asiat eivät 
mennetkään niin. Nyt on kaikki suunniteltava niin, että mennään ja 
tehdään jos kunto sallii. 

Ihanaa, että tällä viikolla kunto on sallinut uimareissun lasten kanssa,
Apulannan keikan miehen kanssa, lounaan ystävän kanssa ja paljon muuta kivaa.

Lääkärillä oli maanantaina neutraaleja uutisia.
Sellaisia mitä hän oli odottanutkin.
Mutta minä malttamattomana tietysti toivoin ihmeparanemista.
Hoidot siis jatkuu ja parin kuukauden päästä ollaan taas viisaampia.
Mutta mitään uusia patteja ei ollut tullut mihinkään ja keuhkoissa oleva kasvain
ei olekaan ehkä kasvain vaan joku verisuonijuttu. 

Toivoin, että uusi vuosi olisi alkanut vähän eri merkeissä kuin tuo kulunut meni, 
mutta näyttää jatkuvan samalla tavalla. Mutta olen toiveikas, että kun sytostaattihöyryissä
istuttamani tulppaanisipulit alkavat tekemään kukkaa niin täälläkin ollaan jo sanottu
hyvästit tuolle kauhealle lääkkeelle ja nämä tällaiset hyvät viikot olisivat enenmmän sääntö kuin
poikkeus.