Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Marimekko .... keittiö



Luin juuri jostain sisustuslehdestä jutun naisesta joka kertoi, 
että hän ostaa itselleen uuden Marimekon pöytäliinan joka toinen vuosi!

Itse olen aina haaveillut Marimekon joululiinasta, mutta en ole ikinä 
sellaista raaskinut ostaa. Vaikka olen aikoinani ollut jopa Marimekolla töissä!

Nyt ihan sen kummempia miettimättä päätin sellaisen hankkia kun 
Marimekolla oli kaikki jouluiset kankaat -40% alessa. 
Nyt vaan toivon, että joulu jatkuisi ja jatkuisi, että voisin pitää sitä pöydällä:)
Myyjäkin kommentoi, että nyt sinulla on sitten liina ensi jouluksi...
korjasin, että seuraaviksi 20 jouluksi:)

Ennen joulua löysimme vihdoin keittiöön maton. Se on ollut hakusessa niin 
kauan kun olemme tässä asuneet. En tiennyt, että Marimekko edes tekee
mattoja. Mutta kyllä siis tekee. Niitä ei käsittääkseni myydä normi liikkeissä,
mutta "Vinteissä" kyllä.

Tänään kun aloin pöytäliinaa mallailemaan niin huomasin, että pöytäliinan
ja maton sävyt sopivat hyvin yhteen:) Nice!
Kun vaas se joulu jatkuisi... tai tulisi edes talvi!

...........

Mies ja pojat ovat päässeet ehjinä perille Norjaan.
1500 kilometriä ajoivat ja minä sydän syrjällä täällä
matkustin mukana. 
Siellä on kaikki hyvin. Poikien kavereiden äiti oli
järkännyt juhlat poikien saapumisen kunniaksi.
Talo oli ollut täynnä vanhoja kavereita. 
Tarjolla tacoja ja yömyöhään oli juhlat kestäneet:)
Ihana oli kuulla, että joku oli nähnyt vaivaa ja kutsunut
kaverit koolle. 
Norjan kieli sujuu kuulemma edelleen ja minä
vähän pelkään mahtavatko he takaisin tullakaan.
Kyllä varmaan... pikkusiskoa on niin kova ikävä <3


Minä täällä nautin hiljaisesta talosta.
Tuollainen 2-vuotias höpöttäjä on aika vauhdikasta 
seuraa. Pari vuorokautta kestin. Juttuseurana vain tuo pikku
pölöttäjä:) Mutta sitten oli pakko karata mummulaan. 
Yksi yö meni siellä ja nyt me tytöt ollaan taas kotona.

Tiistaina lääkäri... toivottavasti hänellä on hyviä uutisia.
Jännittää tarviiko sädehoito aloittaa vai voisiko
asiat olla niin onnellisesti, että syöpä olisi selätetty?!
Pitäkäähän peukkuja... taas:)





torstai 26. joulukuuta 2013

Tuulipuvun ulkoilutusta...


Meillä oli tosi jees joulu.
Tuli oltua porukassa, niiden parhaiden kanssa.
Ja syötyä. Paljon!

Nyt täällä on taas arki palannut. 
Eilen tultiin kotiin, purettiin kamat, jotta
päästiin taas aamulla pakkaamaan.

Mies ja pojat lähtivät ajelemaan kohti pohjoista.
Pojilla on loma ja iskä lähti töihin.
Pojat pääsevät Norjaan tapaamaan vanhoja kavereita.
Ja toivottavasti matkan varrella vähän laskettelemaankin.

Meillä oli tarkoitus viettää joulu pohjoisessa.
Mutta ei tällä jalalla... leikkaus tuli ja sotki suunnitelmat.
Mutta kiva, että pojat pääsivät nyt iskän matkaan ja 
pääsevät nauttimaan vähän talvesta.

Me tytöt ollaan nyt sitten ihan kahden.
Aamusta lähdettiin vähän sulattelemaan kinkkua. 
Eikä oltu ainoita. Kävelytiet olivat täynnä reippailijoita.
Käytiin Haltialassa taputtelemassa lampaita ja kun 
kotiin päästiin posket punaisina niin me kaaduttiin sänkyyn.
Noustiin vasta äsken.. mitäköhän ensi yö tuo tullessaan:)

Mites teidän joulut meni?

Musta on ihana olla taas täällä etelässä.
Lähellä kaikkia:)
Me saatiin vierailla monessa kodissa tänä jouluna.
Kuulumisia ja paketteja vaihdellen.
Kiitos kaikille <3



sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulun viettoon...







Voi kun aina voisi valmistautua jouluun näin kuin olen tänä jouluna 
saanut. Ajan kanssa, ilman stressiä.
On ollut aikaa leipoa, kestittää vieraita, hankkia lahjoja ja 
siivota kotia hiljalleen. Meille on tullut joulu ihan varkain.

Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät niin
se pienoinen hoppu ja ressi tulevat huomenna.
Nimittäin aattoaamuna starttaamme kohti Lohjaa.
Vielä pitää leipoa, pakata, tehdä viimehetken ostokset jne.

Eli haluan tässä kohtaa toivottaa kaikille teille lukijoille
IHANAA JA RAUHAISAA JOULUA!
Huomasin juuri, että laskuri on ylittänyt luvun
400 000! Se on paljon se:) Kiitos kun jaksatte kulkea matkassa:)

Palaillaan joulun jälkeen!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Aamupuuro

"Aamupuuro, hyvä olla, minun masussa", laulelee Ingrid. Ensin luulimme, että laulu on päiväkodista, mutta sitten mieheni bongasi sen Titinalle-videosta:)



Mutta siis kuva otettu tältä aamulta. On lauantai ja kello oli viisi kun heräsin. Tapahtuu, ei ikinä.
Eli ei ollenkaan tyypillinen juttu minulle joka tykkää nukkua pitkään ja hartaasti:)

En tiedä mikä valvotti, mutta hetken aikaa pyörittyäni päätin hiipia alakertaan. Nukkukoot muut, minä lähden puurolle.

Onpa ihanaa:) Talo ihan hiljainen, vain joulukuusen valot ja saan ihan rauhassa lukea muiden bloggaajien postauksia.

Yleensä kun istun koneelle niin siinä on ainakin yksi 2-vuotias assistentti osallistumassa samantien.
Illalla kun saamme hänet nukkumaan niin kainaloon kömpii jompi kumpi noista puolitoistametrisistä vauvoista:) Eli tällainen rikkomaton rauha on yleellisyyttä tässä talossa.

Tänään on poikien joulujuhlat. Eilinen meni leipoessa kinkkupiirakkaa ja kohta on aika lähteä koululle myymään niitä. Oskarin luokka on vastuussa buffetista. Kerätään varoja tulevaa leirikoulua varten.

Kolmen vuoden Norjassa olon jälkeen jännitin miten suomalainen koulu pojilta lähtee sujumaan.
Tulimme takaisin keväällä ja pojat ehtivät käymään koulua vain vajaat kaksi kuukautta ennen kuin kesäloma alkoi. Eli tämä syyslukukausi oli nyt ensimmäinen kokonainen lukukausi ja tänään sitten tulee todistukset tutkailtavaksi. Ja uskon, että hyvät todistukset tuleekin:) Pojilla on mennyt koulu tosi hyvin. Kummankin pojan opettajilta on tullut positiivista palautetta ja kokeista on tullut lähinnä kiitettäviä. Kavereita on kummallakin ja kouluun lähtevät miellään. Eli turhaan taas jännitin sitäkin:)

Tänään siis alkaa ansaittu joululoma. Itsehän olen "lomaillut" tämän koipeni kanssa jo joulukuun alusta, mutta nyt alkaa sitten muillakin loma.

Nyt suihkuun ja sitten koululle. Poikien koulu on iso. Ala-ja yläaste samassa tilassa ja oppilaita nykyään noin 800! Joulujuhlakin pidetään tänä kolmessa osassa, jotta vanhemmatkin mahtuvat mukaan:) Aikamoinen laitos.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Lahja päiväkodin tädeille


Meidän Glotan hoitotädit saavat tänä jouluna tällaiset paketit.
Eli purkit kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä.
Ihan huipputuote. Sopii vaikka mihin, mutta meillä kotona
käytetään lähinnä hierontaöljynä. 

Mitäs teidän perhe vie opettajille/hoitotädeille?

ps. yksi joulustressi ratkottu:)

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulua etsimässä

Me oltiin tänään vähän joulua etsimässä.
Haltialan perinteinen joulutapahtuma oli tänään vaikka tuo ilma ei niin jouluinen olekaan.
Silti ekaa kertaa tänä talvena tuli edes hieman jouluinen olo.

Jo 3. adventti enkä ole edes oikein tajunnut, että joulu tulee.
Kolmen pohjoisessa vietetyn vuoden jälkeen on vähän vaikea tajuta, että joulukuu on puolessa välissä vaikka kunnon pakkasia ei ole ollut kertaakaan, saatikka lunta.

Yläkerrassa odottaa joulukoristeet vielä laatikoissa ja juuri ajattelin, että ehkä niitä ei tänä jouluna hirveesti tänne ripotellakaan. Lähdemme sukulaisten luokse joulun viettoon. Mikä helpotus:)

Joulukukkia kävin sentään Plantagenilta hakemassa. Niitä ilman en voi elää:) Hyasintin tuoksu on joulun tuoksu, absolut!

Joululahjatkin sain hankittua. Pari täsmäiskua Jumboon ja asia oli hoidettu. Pojat alkavat olemaan niin isoja, että mitään röykkiöitä ei enää tarvita. Kun taas Ingrid on niin pieni, että ei vielä niitä osaa kaivata. Muutama paketti jokaiselle ja jotain kummilapsille. Se saa riittää tänä jouluna.

Täällä eletään tutistavieroittautumisaikoja:) Eilinen päivä ja yö menivät hyvin, mutta nyt päiväunien jälkeen ei meinaa elämä loksahtaa oikeille raiteille kun ei saa tuttia eikä tuttipulloa. Pitää mennä lohduttelemaan pientä:)

Rentoa 3. adventtia teille kaikille <3










Tänä jouluna syödään lähipullaa;)



torstai 12. joulukuuta 2013

Pulled pork


Ystäväni Norjasta on käymässä Helsingissä ja sovimme, että tapaamme.
Sain siis hyvän syyn vihdoin poistua tästä mökistä. Ja se teki hyvää.
Käytiin Jumbossa syömässä. Nyt mäkin tiedän mitä on pullet pork:)
Hyvää oli, tykkäsin, yllätys!

Vaikka edellisessä postauksessa uhosin, että nyt loppu surkuttelu
ja uhoni sai suurta suosiota niin... en voinut edes postata aikaisemmin 
tällä viikolla, koska hetkellisestä uhosta huolimatta olen ryvennyt itsesäälissä.

Mies on ollut pakollisella työmatkalla:(
Ja kun en itse voi tuota meidän 2-vuotiasta nyt hoitaa niin
hän on mummulassa. Ihan kauheeta. Ikävä!

Tunnen itseni ihan surkeaksi. 
En voi käydä töissä, en pysty oikein mihinkään...
en edes hoitamaan omaa lastani:(
Tiedän, että hänellä on kaikki hyvin mummun kanssa,
mutta on tämä nyt vähän outoa. 

No onneksi pieni tulee huomenna kotiin ja myös iskä tulee.
Sitten onkin taas koko porukka koossa jouluun asti <3


Tiistaina Ingrid kävi hammashoitajan tarkastuksessa.

Täällä Vantaalla meillä onkin asiat hyvin:)
Oikein mukava ja osaava hammashoitaja Tikkurilan terv.asemalla.

Suussa hampaat paikoillaan, ei reikiä eikä 
muutakaan hälyttävää.
Tosin tutti kuulemma kannattaisi antaa
joulutontuille ja Ingridhän lupasi niin tehdä;)

Vantaa ottaa myös kaikista 2-vuotiaista 
Mutans streptokokki - viljelyn.
Tänään tuli puhelu ja hoitaja kertoi, että Ingridin suussa 
ei ollut yhtään kyseistä pöpöä:) 

Poikien kanssa olimme tosi tarkkoja siitä, että
emme syöneet samasta lusikasta, nuolleet samaa tikkaria jne.
Ingridin kanssa emme ole olleet ihan yhtä hysteerisiä
(niin kuin emme monessa muussakaan asiassa...
hyvässä ja pahassa), mutta onneksi Ingrid ei ollut saanut 
tartuntaa meiltä vanhemmilta eikä isoveljltä. 
Ainakaan vielä:) 



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

2.adventti















Täällä aletaan olemaan taas elävien kirjoissa.
Surkuttelun päätin lopettaa ja sen seurauksena
tajusin, että meillehän voi tulla vaikka elämämme joulu.
Ei se, että on yksi syöpä tai jalka paketissa tarkoita sitä, 
että olisin toimintakyvytön ja minulla olisi lupa/halu mädäntyä
kiinni tuohon sohvan nurkkaan.
Tässähän voi keksiä vaikka mitä.
Vai mitä sanotte?
Koska olen viimeksi tehnyt torttutaikinan itse??
En koskaan:)

Rahkavoitaikina:

1 prk rahkaa
250 g pehmeää voita
1 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja

Yhdistä rahka ja huoneenlämpöinen voi tasaiseksi seokseksi vatkaimella.
Sekoita jauhot joukkoon, sekoita nopeasti tasaiseksi.
Laita taikina muovipussiin ja anna olla jääkaapissa yön yli.

Seuraavana päivänä kauli taikina, tee torttuja (itse käytin
kaupan luumuhilloa) ja voitele munalla.
225 astetta, 10-12 min. 
Nauti:)






torstai 5. joulukuuta 2013

Sairaalamaailma

On minulle tuttu. Mutta lähinnä hoitajan näkökulmasta. Työpaikkana.
Nyt olen joutunut potilaan rooliin ja täytyy sanoa, että hoitajan rooli on paljon kivempi.

Vaikka hoitoni taitavat olla vasta aika alussa niin olen saanut maistaa sitä mistä kaikki puhuvat. Huonoa kohtelua, olettamista, odottelua, epäinhimillisyyttä ja ajattelemattomuutta. Toki saanut myös hyvää hoitoa ja apua, mutta näistä epäkohdista haluaisin kirjoittaa muutaman sanan.

Ensinnäkin syöpäuutinen kerrottiin minulle puhelimitse. Niin kuin se taitaa tapana olla. Itselleni se oli ihan ok, mutta mieheni oli siitä tosi vihainen. Soittaa nyt kesken työpäivän, antaa pikainfo tapahtuneesta ja pyytää odottamaan yhteydenottoa toisesta sairaalasta... ja sitä sitten odoteltiin se melkein 2 viikkoa.
Missään vaiheessa kukaan ei ole kertonut minulle mistä voisin saada henkistä-/keskusteluapua jos sellaista sattuisin kaipaamaan.

Sitten alkoi tapahtumaan. Lähes päivittäin sain puheluita eri sairaaloista. Lähinnä kellonaikoja milloin pitää olla missäkin. Esim. eräs perjaintai lääkäri soitti, että pitäisi lähteä labraan. Munuaisarvot pitäisi tsekata. Lähdin heti kun töistä pystyin irtautumaan. Onneksi tajusin, että oma tk ei taida olla enää auki ja soitto sinne varmisti asian. Minut ohjattiin sairaalaan, siellä labra olisi auki. Eipä ollut... päivystyksessä kerrottiin, että asiani ei ole päivystysluonteinen joten pitäisi palata asiaan maanantaina. "On se nyt v...u!", huusin. Ja aloin itkemään. Ja kas kummaa. Alle minuutti ja labrahoitaja oli hihani kimpussa ja näytteet saatiin kuin saatiinkin otettua. En ole ylpeä käytöksestäni, mutta olin väsynyt.

Sitten tehtiin erilaisia tutkimuksia. Mm. magneettikuvauksia ja TT-kuvaus. TT-kuvaukseen saavuin sovittuun aikaan ja sitten olikin jo kiire. Sairaala oli juuri saanut uudenlaisen laitteen ja sitä he sitten kovasti tutkivat ja harjoittelivat sen käyttöä. Unohtivat ihan, että putken sisällä on potilas joka on ekaa kertaa kyseisessä tutkimukessa. Jokainen jolle on tämä tutkimus tehty tietää, että se on erittäin epämukava. Olla nyt ahtaassa putkessa liikkumatta 45 minuuttia. Mitään ohjeita en saanut ja kalanmaksaöljykapselit sukassa minut passitettiin takaisin käytävälle, koska oli jo seuraavan potilaan vuoro tulla sisään. Tässä kohtaa mietin, että pitäisikö palata hoitoalalle. Hyvistä hoitajista on pula.

Monta viikkoa meni tutkiessa ja hutkiessa, mutta minkäänlaista välitietoa en saanut. Kun viimeinenkin tutkimus oli tehty ja tiesin, että lääkäreillä on asiaan liittyvä meeting niin mietin, että miksi he eivät voi soittaa minulle sitä muutaman minuutin puhelua!? Kertoa onko syöpä levinnyt. Ja ehkä vähän jopa valaista mitä seuraavaksi. Mutta ei. Soittoaika minulle oli vasta 5 päivää tuon meetingin jälkeen.

No sitten tuli se päivä, jolloin lääkäri vihdoin soitti sovitusti. Helpotus ja huokaus. Tilanteeseen nähden kaikki hyvin. Kirurgina häntä kiinnosti lähinnä leikkaustekniikka, jolla tuumori poistettaisiin. Alunperin puhuttiin, että tod. näk ainakin isovarvas joudutaan poistamaan, mutta puhelimessa hän kertoi, että olivat päätyneet säästävään leikkaukseen eli varpaisiin ei tarvitse kajota. Tai tarvitsee, tunto niistä lähtee osittain, mutta varpaat saan pitää. Oli jo lopettamassa puhelua kun uskaltauduin kysymään, että mitäs niissä keuhko- ja maksakuvissa näkyi. Pitkä hiljaisuus, muminaa ja lopulta: "tosi pitkä lausunto, mutta summa summarum, etäpesäkkeitä ei ole löytynyt", hän nauroi. Jes!
Ja sitten ohjeet: Huomenna labraan, valokuvaukseen ja anestesialääkäriä tapaamaan ja maanantaina leikkauspöydälle.

Näin tehtiin. Maanantain aamuna menin sovitusti Töölöön kukonlaulun aikaan. Sairaala nukkui vielä. Osasto johon minut oli ohjattu oli täynnä, joten minut lähetettiin lasten osastolle kerrosta ylemmäs.

Meillä oli 3 hengen huone. Aivan ihana vanhempi rouva jolta oli rinta poistettu syövän takia lepäili vasemmalla puolellani. Oikealla puolella oli nuori tyttö joka ei puhunut mitään.

Meidän kaikki leikattiin saman aamupäivän aikana. Minä tulin ekana osastolle takaisin, torkuin ja oksentelin. Sitten tuli rouva takaisin. Hänelle rakennetaan uutta rintaa ja leikkaus oli mennyt hyvin. Siinä me höpöttelimme ja lepäilimme. Nuori nainenkin tuli takaisin. Hänellä roikkui dreenejä sieltä täältä eikä hän puhunut vieläkään mitään. Ei koko päivänä, kunnes illalla alkoi huudattamaan tietokonettaan. Ihmettelimme rouvan kanssa, että mitäs nyt... aika kovalla volyymillä mennään, mutta ei se mitään kunnes hoitaja tuli hänelle sanomaan, että ei näin. Sairaalassa ei voi kuunnella musiikkia näin kovalla... kunnes hän räjähti. Siis tämä potilas. Hänen mielestään me emme olleet kunnioittaneet hänen toipumistaan vaan puhuneet koko päivän. Hoitaja yritti selittää, että näin se menee. 3 hengen huoneessa ääntä tulee väkisin ja normaali puhe on sallittua. Hän ei voinut ymmärtää. Hän ei saa kuunnella musiikkia, katsoa telkkaria jne, mutta me saamme puhua.

Itse olin ihan hiljaa. Lähinnä järkyttynyt. Ihmettelin, että miksi hän ei ollut sanonut mitään. Kertonut, että meidän keskustelu häiritsee häntä. Olisi itse pitänyt tajuta, harmitti.

Tätä showta jatkui koko illan. Aina kun me tämän rouvan kanssa sanoimme jotain niin melu verhon takana alkoi. Lopulta hoitaja sanoi tosi tiukkaan sävyyn, että nyt riittää. Tyttö huusi sekä hoitajalle että tälle toiselle (yli 80v rouvalle) törkeyksiä ja haukkui meitä rasisteiksi. Hän oli tumma ihoinen ja koki, että häntä kohdellaan hänen ihon värinsä takia  toisin kuin meitä muista. Huh huh... Hoitajien olisi pitänyt olla syöttämässä nälkäisiä ja sairaita vauvoja niin heillä meni aikaa tämän meidän huoneen järjestyksen pitoon!!

Seuraavana aamuna lääkärin kierrolla selvisi, että tämä nuori nainen oli ollut silikonirintojen korjausleikkauksessa. Hänet oli siis sijoitettu samaan huoneeseen syövän vuoksi rintansa menettäneen potilaan kanssa. Aamulla häneltä poistettiin dreenit ja hän puki omat vaatteet päälleen ja lähti kotiin sanomatta sanaakaan meille muille! Itse ainakin olen jo sh-koulussa oppinut, että potilaiden sijoittelu on tärkeää. Samaan huoneeseen ei laiteta potilasta joka on tullut tekemään aborttia ja potilasta joka on saanut keskenmenon. Eli ihmettelin suuresti, että mikä idea (tod.näk tilanpuute) oli sijoittaa nämä kaksi naista samaan huoneeseen.

En tiedä miksi kirjoitin tästä sairaalakokemuksesta, mutta olihan tuo reissu!
Sairaala näyttäytyy ihmisille ihan eri tavalla riippuen siitä mistä näkökulmasta sitä katsoo.
Mutta katsoo sitä sitten tuon vanhan rouvan näkövinkkelistä tai tuon hoitajan jonka olisi pitänyt olla syöttämässä sairasta vauvaa niin tulos on sama. Kenenkään ei kuuluisi saada tuollaista kohtelua!
Mutta minkäs tällekään voi? Sairaalassa ei ollut tilaa. Ei ollut vapaata huonetta, johon tämän nuoren naisen olisi voinut siirtää, joten tilannetta oli vain kestettävä.

Minkälaisia kokemuksia teillä on sairaalamaailmasta?
Toivon, että tämä oli poikkeuksellinen sairaalareissu.
Tosin monesti olen miettinyt asiaa näiden kuukausien aikana.
Mitä jos olisin vanha, väsynyt ja tosi sairas. Kuka silloin pitäisi puoliani?
Onneksi olen itse alalla ja tiedän oikeuteni ja mm. sen, että sairaalassa on aina päivystävä labrahoitaja vaikka labra ei olisikaan auki. Voin vain kuvitella miten iäkkäiden ihmisten kohdalla tämä kaikki olisi mennyt.

tiistai 3. joulukuuta 2013

*prinsessa 2v*





Meidän pieni prinsessa täytti jo 2-vuotta.
Outoa. Muistan kuin eilisen päivän kun olimme
Tromssassa häntä hakemassa:) Ja siitä on tosiaan jo 2 vuotta!

Ei ole ollut mitään postattavaa. Täällä on lähinnä sairasteltu ja
vietetty normaaliakin normaalimpaa arkea.
Mutta ajattelin, että kun Glotta täyttää 2v niin otan 
hänestä oikein ihania kuvia ja teen oikein positiivisen postauksen teille.
Se päivä oli eilen ja minähän oli sairaalassa joten päätimme
juhlia sankaritarta jo sunnuntaina. 

Päivänsankaria koristi enterorokon jämänäpyt.
Eli se niistä kauniista 2v kuvista.
Ja pojat olivat kummatkin kuumeessa.
Eli mitään sen kummallisempia juhlallisuuksia ei ollut
vaan ihan perheen kesken söimme kakkua pyjamat päällä ja 
lahjoimme pientä:) Muumit ja Titi Nalle ovat kova sana:)

Eilen aamulla minut sitten leikattiin ja jo tänään pääsin kotiin.
Leikkaus meni hyvin. Koko kasvain saatiin pois ja jalka on kuin 
piesty. Kuukauden sairausloma ja sen jälkeen päätetään 
sädehoidon tarpeellisuudesta.

Eli näillä mennään loppuvuosi. 
Jalalla ei saa astua kolmeen viikkoon eli
täällä ei taideta harrastaa kovinkaan perusteellisia 
joulusiivouksia / jouluostoksia.

No sehän on jo monesti todettu, 
että se jouluhan tulee ilman hirveetä hössötystäkin.
Nyt keskitytään oleelliseen ja ollaan kiitollisia,
että olosuhteisiin nähden kaikki on hyvin:)

.....

Mitä teille kuuluu rakkaat blogin lukijat?
Kiitos jokaiselle tsempistä ja lukuisista viesteistä joita
olen saanut sekä tänne, että sähköpostiin.
Vaikka aikoinani kirosin tätä virtuaalimaailmaa ja blogihömpötyksiä
niin noiden viestien kautta olen tajunnut, että nimimerkkien takana
on ihan oikeita ihmisiä jotka elävät mukana tässä meidän (tällä hetkellä
surkeessa) arjessa. Kiitos jokaiselle <3
Ja oikein hyvää joulun odotusta teille!