Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

maanantai 6. joulukuuta 2010

2.adventti

Tuntuu, että aika menee joulukuussa aina hurjaa
vauhtia. Nyt on jo 2. adventtisunnuntai! Hjelp,
ihan kohta on joulu!!


TÄNÄÄN OLEN:

-herännyt kello 6.00! Vaikka on sunnuntai ja eilen olimme pikkujouluissa. Kiitos yötyön ja sekaisin olevan sisäisen kelloni!

-ollut joulumyyjäisissä. Itse jaoin me&i:n ilosanomaa ja nautin joulutunnelmasta. Sekä ihmettelin miten taitavia ihmiset ovat. Myynnissä oli upeita käsitöitä, leivonnaisia jne. Ihalin myös pohjois-Norjalaisten kykyä pukeutua lämpimästi. Ulkona oli -15 astetta ja myyjäisissä liikkui punaposkisia ihanan lämpimästi (mm.villaan) pukeutuneita ihmisiä:)


Paikalle saapui yllättävän paljon ihmisiä!

Aivan ihania käsitöitä:)
Harmi, että näitä villahousuja ei ollut kuin 4v. asti.

Taitavia ihmisiä.. kaikkea kivaa oli tarjolla ja ihmiset
kyllä arvostavat käsityötä ja ovat valmiita maksamaan siitä.

Itselleni hankin villasukat ja uuden pipon:) Villaa
tietysti!

Myös minun "puodistani" oltiin kiinnostuneita.
Me&i on aivan uusi juttu näille pohjois-norjalaisille.
Ottaa aikansa, että se löytää paikkansa. Mutta olen toiveikas:)

-tullut valmiiseen ruokapöytään ja ottanut sen jälkeen pienet kauneusunet:)

-ollut pulkkamäessa koko perheen voimin. Pakkanen oli vähän laskenut ja ulkona oli ihana ilma. Pulkkamäkeen oli sytytetty valot ja nyt vasta tajusin kuinka korkea se mäki on. Siellä oli paikallisia lapsia mm. lumilautojen kanssa!


Tämä kuva on otettu jo loka-marraskuun vaihteessa.
Tässä olemme ehkä mäen puolessa välissä...
olin aivan kauhuissani kun lapset siellä laskivat Stigoilla ja
lumilaudoilla ilman kypärää!! Ja touhusivat tulen kanssa.
Aikuisia ei missään ja sellaiset 8-12 vuotiaat siellä
pitivät kodassa lämpöä yllä ja söivät eväitään.
Ihanaa... mutta kamalaa:)


 -harmitellut miksi en tajunnut ottaa jääkaapissa olevaa HK:n sinistä mukaan pulkkamäkeen. Mäen alla on kota ja siellä olisi ollut tuli... höh!

-ollut saunassa

-saanut myyjäisissä askarteluidean ja toteuttanut sen... ja todennut, että jotkut osaa ja jotkut ei niin hyvin:)


Takan sytykkeitä.. ruma purkki!


ja after:) Ei tästä nyt ihan niin hieno tullut
kuin sillä myyjällä siellä myyjäisissä. Mutta
parempi kuin mitä se oli. Ja ihanaa, että
joku on keksinyt käyttöä tyhjälle purkille.
Ei olisi tullut kyllä itsellä mieleen...

-pakannut kassia ja paketoinut joululahjoja kummilapsille. Huomenna olisi tarkoitus matkustaa muutamaksi päiväksi Suomeen (jos lentoemojen lakko sen sallii).

-katsellut netistä matkoja. Täällä on pimeetä ja kylmää! Etelän matkat ovat kalliita. Mutta yksi vaihtoehto on, että lentäisimme kesäkuun lopulla Kööpenhaminaan (lapset ovat haaveilleen Legolandiasta viimeiset 3v ja kyllä minäkin voisin niissä ihanissa sisustusliikkeissä viihtyä) ja sieltä sitten juhannukseksi Suomeen.. emme vielä tilanneet mitään.

-rähjännyt vähän miehen kanssa. En ole kukkeimmillani yövuorojen jälkeen ja häntä vissiin harmittaa, että lähden yksin Suomeen ja hän jää lasten kanssa pyörittämään arkea. (tervetuloa minun elämääni)!

-ja nyt ihmettelen hiljaista taloa ja toivon, että minuakin alkaa jossain vaiheessa väsyttämään.
Ei tämä yötyö ole ihmistä varten.. mutta toivon, että jaksaisin ainakin kevään vielä jatkaa näin. On kiva, että lapset voivat tulla koulusta suoraan kotiin ja täällä on aina äiti odottamassa.



Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Onnea Suomi 93v:)








3 kommenttia:

  1. Hyvaa itsenaisyyspaivaa! Ja hieno tuo sytykepurkki!

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä ollu kaikkee kivaa tapahtumaa siellä. Oon alkanut taas tosissaan haaveilla hurtigruten-risteilystä, kun oot niistä jutellut. Joskus aikasemminkin olen lukenut jostain lehdistä sellasista, ois kyllä varmaan aikast rentouttava!

    Muutenkin mukavaa joulun odotusta sinne, olen tosi huono käymään blogeissa just nyt, parannusta ootellessa :)

    VastaaPoista
  3. Terveiset Suomesta:) Täällä etelä-Suomessa tulee on satanut kovasti lunta ja pieni pakkanen:) Pe takaisin kotiin.
    Teija: mäkin haaveilen:)

    VastaaPoista